
Rakennusvalvonta
Uusi rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025
Lakimuutoksen myötä rakentamisen lupaprosessi muuttui. Keskeisimmät muutokset ovat lupamuotojen väheneminen ja sijoittamisen harkinta rakentamisluvan yhteydessä. Näin ollen erilliset suunnittelutarveratkaisut jäivät pois, mutta kuitenkin edelleen voidaan hakijan pyynnöstä sijoittamisen harkinta tehdä erillisen sijoittamisluvan kautta.
Iso muutos on myös se, että luvanvaraisuudesta vapautettiin pienempiä rakennuksia ja rakennelmia. Valvonta ei poistu minnekään, se on jäänyt hankkeeseen ryhtyvälle.
Muistathan, että näidenkin toteuttamisessa on otettava aina huomioon rakentamisesta annetut määräykset sekä alueen kaavan merkinnät ja määräykset.
Kaikki uuden lain käytännön vaikutukset tarkentuvat, kun lain nojalla annettavia asetuksia valmistuu ja uusien säännösten soveltamisesta alkaa muodostua vakiintuneita käytäntöjä. Luvan tarpeeseen ja lupamenettelyihin liittyvissä kysymyksissä saatte lisätietoa rakennustarkastajalta.
Rakentamisen hakemukset haetaan sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta. Lupapiste.fi lupapalvelussa voit jättää käsiteltäväksi:
-rakentamisluvan
-maisematyöluvan
-purkuluvan ja -ilmoituksen
-poikkeamis- ja sijoittamislupa
Voit kysyä neuvoa viranomaiselta ”Kysy neuvoa”-painikkeen kautta, hakemuksen ollessa jo vireillä yläpalkissa olevan ”Viestit”-painikkeen kautta. Tavoitat meidät myös puhelimitse tai sähköpostilla.
Rakennusvalvonnan maksut
Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ovat astuneet voimaan 3.3.2025. Maksut koskevat myös maankäyttö- ja rakentamislain aikaisia hakemuksia jotka on jätetty ennen 1.1.2025.
Maksut ovat Hausjärven kunnanvaltuuston 24.2.2025 § 3 hyväksymät.
Rakennusjärjestys 2021
Tässä rakennusjärjestyksessä kuvataan rakentamisen lupajärjestelmä ja hyvä rakentamistapa. Voimassa 1.5.2021 alkaen.
Pertti Kähönen
Rakennustarkastaja
Tuija Lohkovuori
Lupavalmistelija