Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonta lomailee 20. – 27.12.2024. Rauhaisaa Joulunaikaa !!

Rakentamisen lupien käsittelyssä tauko tammikuussa 2025 – kunta valmistautuu uuden rakentamislain voimaantuloon.

 

Tauko lupahakemusten käsittelyssä johtuu uuden rakentamislain käyttöönotosta ja sen vaatimien uudistusten toteuttamisesta. Laki vaatii lukuisia uudistuksia Hausjärven rakennusvalvonnan prosesseihin, asiakirjoihin, lomakkeisiin, ohjelmistoihin ja ohjeisiin. Uusi rakentamislaki astuu voimaan 1.1.2025.

Lain käyttöönoton aikataulu on äärimmäisen tiukka. Emme vielä nytkään tiedä varmuudella, mitä vaikutuksia niin kutsutulla korjaussarjalla on lain lopulliseen muotoon. Odotamme vielä joulukuussa korjaussarjaa lakiin.

Tammikuun tauko lupien käsittelyssä jättää kunnalle aikaa toteuttaa muutokset esimerkiksi sähköiseen asiointiin ja päätöksenteko-ohjelmistoon sekä antaa viranhaltijoille paremmat mahdollisuudet selvittää vanhan lain mukaiset hakemukset alta pois. Lisäksi sillä saadaan aikaa uuden lain edellyttämien asiakirjojen voimaan saattamiseen sekä myös asiakkaiden ohjeistamiseen uuden lain tulkinnassa.

Tänä vuonna jätetyt hakemukset käsitellään nykylain perusteella

Ennen vuodenvaihdetta jätetyt lupahakemukset käsitellään nyt voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain perusteella. Myös niistä tehtävät päätökset velotetaan tämänhetkisen taksan mukaan, vaikka itse päätös tehtäisiin ensi vuoden puolella.

Jos sen sijaan jätät lupahakemuksesi ensi vuonna, käsitellään hakemuksesi uuden rakentamislain perusteella. Päätöksestä myös veloitetaan uudistettavan taksan mukaisesti. Tulevaa uudesta laista johdettavaa taksaa ei vielä tiedetä, mutta se ilmoitetaan ennen kuin hakemuksia pääsee uuden lain perusteella myöntämään.

Uusi laki muuttaa rakentamisen lupaprosessin

Lakimuutoksen myötä rakentamisen lupaprosessi on muuttumassa. Keskeisimmät muutokset ovat lupamuotojen väheneminen ja sijoittamisen harkinta rakentamisluvan yhteydessä. Näin ollen erilliset suunnittelutarveratkaisut jäävät pois, mutta kuitenkin edelleen voidaan hakijan pyynnöstä sijoittamisen harkinta tehdä erillisen sijoittamisluvan kautta.

Iso muutos on myös se, että luvanvaraisuudesta vapautetaan pienempiä rakennuksia ja rakennelmia. Muistathan kuitenkin, että näidenkin toteuttamisessa on otettava aina huomioon rakentamisesta annetut määräykset sekä alueen kaavan merkinnät ja määräykset.

 

Rakentamisen hakemukset haetaan sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta. Lupapiste.fi lupapalvelussa voit jättää käsiteltäväksi:

-rakennusluvan
-toimenpideluvan ja -ilmoituksen
-maisematyöluvan
-purkuluvan ja -ilmoituksen
-poikkeamis-ja suunnittelutarveluvan
Voit kysyä neuvoa viranomaiselta ”Kysy neuvoa”-painikkeen kautta, hakemuksen ollessa jo vireillä yläpalkissa olevan ”Viestit”-painikkeen kautta. Tavoitat meidät myös puhelimitse tai sähköpostilla.

Rakennusvalvonnan maksut

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ovat astuneet voimaan 27.5.2024. Maksu määräytyy niiden hintojen mukaan, jotka ovat voimassa lupapäätöksen tekemispäivänä tai viranomaistehtävän suorittamishetkellä.

Maksut ovat Hausjärven kunnanvaltuuston 20.5.2024 § 31 hyväksymät.

Rakennusjärjestys 2021

Tässä rakennusjärjestyksessä kuvataan rakentamisen lupajärjestelmä ja hyvä rakentamistapa. Voimassa 1.5.2021 alkaen.

Pertti Kähönen

Rakennustarkastaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Tuija Lohkovuori

Lupavalmistelija

Antti Säteri

Maanmittausinsinööri

Keskustie 2-4, 12100 Oitti