Päivähoito ja koulutus

Riihimäen seudulla valmistaudutaan lähiopetuksen järjestämiseen

Suomen hallitus on päättänyt tänään 29. huhtikuuta purkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet terveysviranomaisten arvion pohjalta. Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä, kuten muuallakin Suomessa siirrytään takaisin lähiopetukseen 14. toukokuuta alkaen. Hallituksen ohjeistuksen mukaan lähiopetukseen siirtymisen täytyy tapahtua hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa vältetään tarpeettomia fyysisiä kontakteja ja järjestetään opetustilat niin, että niissä on normaalia enemmän väljyyttä.

Myös välitunnit ja kouluruokailu järjestetään oman luokan tai ryhmän kanssa. Isoja kokoontumisia, kuten kevätjuhlia, ei järjestetä. Myös henkilöstön on ohjeiden mukaan työskenneltävä saman lapsiryhmän kanssa ja hygieniaohjeita on noudatettava tarkasti. Hallituksen antamaan tiedotteeseen ja ohjeisiin voi tutustua tarkemmin opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla: https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-paatti-varhaiskasvatuksen-ja-perusopetuksen-rajoitteiden-purkamisesta

Riihimäen, Lopen ja Hausjärven sivistyspalveluissa on jo useiden päivien ajan varauduttu ja valmistauduttu lähiopetuksen aloittamiseen. Seuraavien päivien aikaan Riihimäen seudun kunnat tutustuvat hallituksen opetuksen järjestäjille antamiin ohjeisiin ja tekevät tarvittavat muutokset suunnitelmiinsa. Samalla kunnat varautuvat tekemään tarvittavat henkilöstö- ja muut järjestelyt opetuksen toteuttamiseksi.

Siitä, miten Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä varhaiskasvatus ja perusopetus järjestetään konkreettisesti 14. toukokuuta alkaen, kunnat tiedottavat hyvissä ajoin ennen lähiopetuksen alkamista.

Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Esa Santakallio, Riihimäen kaupunki, puh. 040 330 4450
Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, Lopen kunta, puh. 040 330 6030
Sivistysjohtaja Joonas Riihimäki, Hausjärven kunta, puh. 019 758 6710


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 1 Kyllä 1 Ei 1

Kommentit on suljettu.