Henkilöhahmot

 

BENTOSET

 

Miika Bentonen, 45

Perusrento 45-vuotias perheenisä.

Kirsi Bentonen, 40

Kirsillä on aina kaikki hyvin ja kolme ihastuttavaa pientä lasta… jotka ovat harmillisesti kasvaneet teini-ikään.

Miia Bentonen, 16

Miia on angstinen teini. Hän haluaa saada naapurin Rollon pitämään hänestä, kuten haluaa myös hänen paras ystävänsä Birgitta.

Pekka ja Jussi Bentonen, 9 ja 13

Pekka ja Jussi ovat aika villejä tapauksia. He pitävät toistensa kanssa tappelemisesta ja äitinsä ärsyttämisestä.

 

 

BRUM

 

Lilli Brum, 2

Lilli on supernero ikäisekseen. Hän tykkää klassisesta musiikista, historiallisista dokumenteista, lentokonemekaniikasta ja äitinsä pompottamisesta.

 

Tanja Brum, 40

Tanja on väsynyt perheenäiti. Hän haaveilee kävelevänsä punaisella matolla ihastuttavissa juhlavaatteissa ja puhtailla hiuksilla suoraan omaan sänkyynsä nukkumaan.

 

Donald Brum, 47

Donald on keski-iän kriisiä lähestyvä bisnesmies, joka havahtuu siihen, että hänellä on lapsia.

 

Rollo Brum, 16

Rollo yrittää väistellä isänsä yrityksiä kiriä lapsuusmuistopankki täyteen muutamassa kuukaudessa. Rollolla on sitä paitsi jo muita suunnitelmia, esimerkiksi ensitreffit naapurin ihastuksen kanssa.

 

 

BÖRGÖTTÖNEN

 

Bertta Börgöttönen, 13

Bertta tykkää lukea kirjoja ja silitellä perheen kissoja Bingoa, Bongoa ja Benjamia. Bertta on tottunut auttamaan äitiään ja on hyvin kiltti. Hän värväytyy pihan lasten radikaaliryhmään, joka tekee mitä vain taloyhtiön puun pelastamiseksi.

 

Birgitta Börgöttönen, 16

Birgitta rakastaa ratsastusta ja kaakaokeskusteluja isänsä kanssa. Hänen paras ystävänsä on naapurin Miia, jonka kanssa hän voi jakaa suurimmat salaisuudet ja surut, kunnes heidän välilleen tulee pulmallisia haasteita liittyen naapurin Rolloon.

 

Boris Börgöttönen, 40

Boris toivoo vain hieman aikaa vaimonsa Barbaran kanssa, mutta tämä on koko ajan ylitöissä. Onneksi Boriksella on sentään seuranaan kaksi tytärtä, kolme kissaa, puhtauttaan kiiltelevä koti ja puhelias talonmies Reimo Reiskanen.

 

Barbara Börgöttönen, 40

Barbara on siivoushullu, ylikiltti perheenäiti ja tunnollinen työntekijä. Hän on aina auttamassa jos joku pyytää, ja tehtävää kertyy kertymistään. Nähtäväksi jää, pääseekö hän tästä kierteestä eroon.

 

 

BÖÖS

 

Lauri Böös, 16

Lauri haluaisi viimein olla avoimesti oma itsensä, vaikka ihmiset näyttävät olettavan automaattisesti muuta. Mutta kuinka oikaista rakkaalle mummolle elämänmittainen väärinkäsitys, kun hyvää hetkeä, yhteistä aikaa ja kieltä ei näytä olevan olemassakaan?

 

Emma Böös, 14

Emma rakastaa laulamista, mutta ei uskalla laulaa ihmisten edessä. Hän kokee, ettei tule nähdyksi, mutta näkymättömänä on hyvä perustaa salainen ryhmä pihan lasten kanssa muiden auttamiseksi, ja varsinkin pihapuun pelastamiseksi.

 

Mansikki Böös, 70

Mansikki on tämän pienen lähiön rakkautta täynnä oleva mummo. Tämä lämminsydäminen mummo huolehtii kahdesta nuoresta lapsenlapsestaan pyrkien ymmärtämään milloin fortnite-peliä, milloin nuorten mielenoikkuja. Hän kantaa suurta salaisuutta ja hänellä on ääneen lausumaton salarakkaus naapurinsa kanssa.

 

 

A-RAPPU

Liinu Aaltonen, 14

Liinu on hiljainen ja ujo tapaus. Hän muuttaa mummonsa Alinan luokse joksikin aikaa, ja toivoo tutustuvansa pihapiirin muihin nuoriin, jotta ei olisi enää niin yksinäinen.

Alina Aaltonen, 68

Alina on A-rapun aktiivinen taloyhtiön talkoolainen, joka ottaa hetkeksi hoiviinsa lapsenlapsensa Liinun.

 

Reimo Reiskanen, 60

Reimo Reiskanen on taloyhtiön vanha ja luotettava talonmies. Reimo on hyvin ystävällinen naapuri, joka haluaa tehdä jokailtaisen tarkistuskierroksensa, että kaikilla on varmasti hyvä olla kotonaan. Reimo rakastaa pullaa ja tulisesti Böösin perheen Mansikkia.

 

 


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0