Kunnanjohtajan katsaus Talousarvioon 2024

27.11.2023

Me ollaan sankareita kaikki… Hausjärvi satsaa kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen!

Kuntarahoituksen marraskuun markkinakatsauksen mukaan Suomen talouden suhdannetilanne on syksyn aikana edelleen heikentynyt ja vuosi 2024 käynnistyy epävarmoissa tunnelmissa. Suomi on todennäköisesti taantumassa ja riskit suhdannekuopan syvenemisestä kasvavat. Talous kaipaisi jo rahapolitiikan keventämistä, jotta investointeja saataisiin liikkeelle. Talouden jäätyminen vaimentaa myös hintapaineita, joka kunnan tulevien investointien osalta voi olla hyvä asia.

Valtiovarainministeriön 22.11.2023 vuoden 2022 verotuksen valmistumisen jälkeen ilmoittamat 415 miljoonan euron lisäleikkaukset kuntien valtionosuuksiin olivat sokkihoitoa kuntien ensi vuoden talousarvioille. Yllätysleikkaus johtui pääasiallisesti ennustetta pienemmistä valtion pääomatuloista viime vuonna. Toisin sanoen siis huonosta sijoitusvuodesta. Kuntaliiton arvion mukaan lisäleikkaus vähentäisi valtionosuuksia 80 euroa asukas ja Hausjärven kunnalle se tarkoittaisi valtionosuuksien pienenemistä lisää 643.000 eurolla. VM on kuitenkin ilmoittanut, että leikkaus jaksotetaan vuosille 2025-2027. Tämä leikkaus on kuitenkin kohtuuton kunnille, joiden valtionosuusrahoitusta on jo valmiiksi leikattu. Esimerkiksi Hausjärven kunnan pysyvät valtionosuusleikkaukset ovat ensi vuoden talousarviossa noin 1,3 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien voimakas lasku johtuu sote-uudistuksen rahoituksen lopullisen siirtolaskelman vaikutuksista valtionosuuksien määrään.

Jos lisäleikkaukset aiotaan toteuttaa tulevia vuosina, ne tulee tehdä kustannusneutraalisti. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion tulee tavalla tai toisella kattaa mahdolliset valtionosuuden lisäleikkaustarpeet. Kaikille Suomen kunnille leikkaus merkitsisi vääjäämättä säästöjä sivistyspalveluista, työllisyyden ja elinvoiman säästämisestä sekä korottaisi tulo-  ja kiinteistöverotusta entisestään. Nyt jo moni suurempi kaupunki on polvillaan talouden uusissa haasteissa!

Taloushaasteiden ydin siirtyy vähitellen kunnissa ja hyvinvointialueilla pidemmän aikavälin haasteisiin, kuten ikääntymisestä ja heikosta syntyvyydestä aiheutuviin pakollisiin rakennemuutoksiin. Tulevina vuosina julkinen talous on vahvasti alijäämäinen ja velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa edelleen. Suomi on vaarassa joutua EU:n finanssipoliittiselle tarkkailuluokalle!

Valtionvarainministeriön arvion mukaan talouskasvu on nollan tuntumassa tänä vuonna. Sen arvioidaan kiihtyvän ensi vuonna 1,2 prosenttiin ja olevan 1,6 prosentissa vuonna 2027. BKT-luvut kertovat nyt karua kieltä talouden tilanteesta. Suomi on taantumassa –hinta ja korkotason nousu on heikentänyt entisestään sekä kotimaista että ulkomaista kysyntää.

Kunnanhallituksen kesällä asettama vuoden 2024 talousarvioraami oli 374.000 euroa ylijäämäinen. VM valtionosuuslaskelmat toivat syksyllä raamiin nähden vielä lisää leikkauksia, jotka painoivat raamin alijäämäiseksi. Käyttökulujen nousu pystyttiin kuitenkin kaikesta huolimatta pitämään lähellä raamia: ylitys noin 70.000 euroa raamista.

Vuoden 2024 tulos tulee olemaan alijäämäinen, mutta jatkossakin taloudellista tasapainoa tarvitaan tuleviin huoltosuhteen aikaansaamiin muutoksiin ja investointitarpeisiin. Taloussuunitteluvuosien 2025-2026 arvioidaan olevan jonkin verran ylijäämäisiä. Kunnan strategian mukaisesti talousarviolla pyritään takamaan kunnan toimivat palvelut. Talouden sopeuttamista on tehtävä kiinteistöstrategian toimeenpano-ohjelman mukaisesti tulevina vuosina.

Tulevat investoinnit kasvattavat Hausjärven elinvoimaa ja lisäävät asukasviihtyisyyttä. Nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 5,1 milj./euroa, ja vuonna 2025 5,6 milj.euroa ja viimeisenä taloussuunnitelma vuotena 2,8 miljoonaa euroa. Suurimat investoinnit kohdistuvat Oitin alakoulun uudisrakennukseen, Oitin yhtenäiskoulun monitoimihalliin ja KT54 yritysalueen, Aurinkokorannan sekä Kotipaikan infran rakentamiseen. Tämä toki lisää kunnan lainamäärää tulevina vuosina, joka toki pysyy kuntien keskimääräisen lainamäärän alapuolella.

Syksyn 2023 taloustutkimuksen asukastutkimuksen perusteella Hausjärvi on turvallinen ja viihtyisä ympäristö asua ja elää. Hausjärvellä myös parantuneet etätyömahdollisuudet saivat kiitosta. Keskeisinä kehittämiskohteina nähtiin vapaa-ajan tekemisen riittävyys. Hausjärveläiset ovat tyytyväisiä luonnonläheiseen ja turvalliseen asuinkuntaansa. Nyt hyväksyttävässä talousarviossa kunta panostaa vahvasti asukkaidensa hyvinvointiin ja terveyteen. Hyvinvointisuunnittelijan hyte-työtä vahvistetaan uudella liikunnanohjaajan vakanssilla. Tämän lisäksi sivistyspalveluihin tulee erityisluokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan vakanssit. Kuntalaisten ja koululaisten terveyttä ja hyvinvointia edistetään uudella vuosina 2024-2025 rakennettavalla monitoimihallilla. Voimme siis yhdessä todeta, että Hausjärvi on kehittyvä kunta joka satsaa tulevina vuosina arvomme mukaisesti ihmisläheisyyteen, turvallisuuteen ja aktiivisuuteen.

Kiitän valtuutettuja ja henkilöstöä tämän vuoden hyvästä toiminnasta ja tuloksista ja toivotan kaikille oikein hyvää adventin aikaa – Me ollaan sankareita kaikki!

 

Pekka Määttänen

kunnanjohtaja

Pekka Määttänen

Kunnanjohtaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Lue myös