Yleinen

Ikäihmisten sosiaaliohjaajan/palveluohjaajan virka

Hausjärvi on noin 8300 asukkaan vireä kunta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meiltä on matkaa Riihimäelle n.20 km, Lahteen n. 45 km, Hyvinkäälle n. 26 km ja Hämeenlinnaan n. 50 km.

Hausjärven perusturvalautakunta julistaa haettavaksi

IKÄIHMISTEN SOSIAALIOHJAAJAN / PALVELUOHJAAJAN VIRAN 1.5.2020 LUKIEN

Sosiaaliohjaajan tehtävin kuuluu mm. ikäihmisten palveluohjaus, omaishoidon tuen myöntäminen, sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen myöntäminen, vapaaehtoistoiminnan koordinointi sekä tarvittaessa kotipalveluohjaajan sijaistaminen

Etsimme ammattilaista, jolla on kehittämismyönteinen työote, yhteistyökykyä ja vahvat vuorovaikutustaidot. Sosiaaliohjaajan kelpoisuusehtona on lain (272/2005) mukainen kelpoisuus.

Tarjoamme mielenkiintoisen työkentän ilmapiiriltään avoimessa, myönteisessä ja kehittämisorientoituneessa työyhteisössä. Käytämme työntekijöidemme tukena tiimityötä, täydennyskoulutusta ja säännöllistä työnohjausta. Vanhus- ja vammaispalvelutiimit toimivat säännöllisesti.

Valitun hakijan on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Työsuhteessa on 6 kk:n koeaika. Tehtävässä edellytetään mahdollisuutta oman auton käyttöön. Hausjärven kunta on savuton kunta.

Lisätietoja: perusturvajohtaja Teija Suorsa-Salonen puh. (019) 758 6610 tai teija.suorsa-salonen@hausjarvi.fi.

Hakemukset ja ansioluettelo 28.2.2020 klo 12.00 mennessä kuntarekryyn tai osoitteella: Hausjärven kunta, perusturvajohtaja Teija Suorsa-Salonen, Keskustie 2-4, 12100 Oitti.

Hausjärvellä 5.2.2020
HAUSJÄRVEN PERUSTURVALAUTAKUNTA



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.