Yleinen

Hausjärven kunta haastaa kaikki Suomen kunnat!

Hausjärven kunta haastaa kaikki Suomen kunnat SM-soutukilpailussa Mommilanjärvellä heinäkuussa. SM-soutulähtö järjestetään toista kertaa. Viime vuoden voittaja Asikkalan kunta ei ole vielä ottanut uutta haastetta vastaan, mutta kovia kilpailijoita on silti tiedossa. Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen on sitä mieltä, että voitto tulee tänä vuonna kotikuntaan.

Mommilanjärven soutelu on vuosittainen tapahtuma Hausjärvellä ja se järjestetään joka vuosi heinäkuun kolmantena lauantaina eli tänä vuonna 20.7.2019. Soutelu viettää 30-vuotisjuhliaan ja tänä vuonna tapahtuman yhteydessä on myös kolmatta kertaa järjestettävä HausjärviLove. Tapahtuma on ikärajaton ja maksuton koko päivän ajan.

Mitä seuraa, kun nuori ja virkeä HausjärviLove pujahtaa jo 30-vuotiaaksi ehtineen Mommilanjärven Soutelun sydämeen?

Lopputulosta pääsee ihailemaan tulevana kesänä Hausjärven Haminankylässä. Mommilanjärven soutelustadion sijaitsee Hausjärven järvimaisemissa, joten yleisön todella kelpaa katsella soutelua sekä kuunnella upeita esiintyjiä keskellä kaunista suomalaista luontoa.

Musiikkia kuullaan iltapäivästä saakka, jolloin äänessä ovat Voice of Finlandista tuttu Riikka Jaakkola, hyvinkääläinen artisti Pete Tolonen sekä Lotta Skog duo. Love-konsertti alkaa iltakuudelta, jolloin kuullaan useampia solisteja Love-tapahtumien housebändin The Indigon johdolla. Illan päättää tähtiviisikko Club For Five, joka on täyttänyt konserttisaleja ympäri Suomen jo vuosia.

Nähdään soutelustadionilla!

 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:
Soutelusihteeri Susanna Nikander
p. 019 758 6569

Mommilanjärven soutelu



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.