Varautumissuositus kotitalouksille

14.12.2022

Yhteiskunnan tarjoamat palvelut voivat häiriintyä tai jopa keskeytyä esimerkiksi pitkittyneen sähkökatkon seurauksena. Tästä johtuen kodeissa olisi hyvä varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin noin kolmen vuorokauden ajan.

Kotivara

Kotivara sisältää päivittäin tarvittavia tarvikkeita, kuten vettä ja ruokaa. On tärkeää varmistaa, että kotoa löytyy riittävä määrä ruokaa, jolla koko perhe pärjää ainakin 72 tuntia.

Kotivaraksi on hyvä varata seuraavanlaista ruokaa:

  • säilyvyys on pitkä
  • valmistuu nopeasti tai voidaan syödä sellaisenaan kypsentämättä
  • valmistamiseen tarvitaan vain vähän vettä
  • elintarvikkeita, joita muutenkin kotona käytetään
  • riittävästi kuivamuonaa
  • huomioi myös lemmikit

Kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan tarvikkeita kannattaa käyttää arjessa tarpeen mukaan ja hankkia tilalle uusia. Häiriötilanteen aikana syödään ensin helposti pilaantuvat ruuat esimerkiksi jääkaapista ja pakastimesta. Kylmälaitteiden avaamista kannattaa kuitenkin välttää, sillä esimerkiksi pakasteiden sulaminen pakastinlämpötilasta nolla-asteiseksi vie jopa useita vuorokausia, jos laite pidetään mahdollisimman hyvin suljettuna.

Vesi

Vesikatkon syynä voi olla sähkökatko tai veden saastuminen. Vaikka veden varajakelu pyritään aina järjestämään yli vuorokauden mittaisissa vesihuollon häiriötilanteissa, olisi kotien hyvä varata muutama litra pullovettä. Hausjärven kunta on varautunut varmistamalla varavirtalähteet vedenpumppaamoille mahdollisten sähkökatkojen ajaksi.

Kotona kannattaa varautua varmistamalla, että veden hakemiseen ja säilyttämiseen löytyy tarvittavat astiat. Tähän sopivat parhaiten puhtaat kannelliset astiat. Juomavettä olisi syytä varata noin 2 litraa henkeä kohti jokaista päivää kohti. Lisäksi vettä on hyvä varastoida hygieniatarkoituksiin.

Erityisesti vedenjakelun häiriötilanteissa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen tarvitsisiko joku lähipiirissä tai naapurissa apua veden kuljettamisessa!

Kotivara on kotona oleva varasto ruokaa ja juomaa poikkeuspäivän varalle. Sitä tarvitaan esimerkiksi tilanteessa, jossa kauppaan ei pääse sairastumisen vuoksi. Kotivara on osa omatoimista varautumista.

Lääkkeet

Lääkkeissä on hyvä huomioida päivittäisten lääkkeiden riittävyyden lisäksi satunnaisesti tarvittavat esim. särkylääkkeet. Myös ensiapupakkaus on hyvä olla saatavilla.

Sähkökatko

Sähkökatkoja voivat aiheuttaa luonnonilmiöt, tekniset viat ja sähköpula. Aina tilannetta ei saada korjattua hetkessä, joten tilanteeseen on syytä varautua. Sähköverkkoyhtiöt ovat ilmoittaneet alueellisesti vaihtelevista noin kahden tunnin sähkökatkojen mahdollisuudesta, mikäli olosuhteet sitä vaativat. Erityisesti energian säästötoimet pienentävät riskiä sähkökatkoihin.

Kun sähkökatko alkaa, on hyvä sammuttaa kaikki sähkölaitteet. Erityisen tärkeää on katsoa, ettei liesi, kahvinkeitin, silitysrauta, pesukone tms. jää päälle, sillä ne voivat aiheuttaa tulipalon sähköjen kytkeytyessä uudelleen. Sähkökatkon aikana ruokaa voi valmistaa esimerkiksi retkikeittimellä tai pihalla grillin avulla. Aina on kuitenkin hyvä muistaa turvallinen tulenkäsittely.

Talvipakkasilla sähkökatkon aikana koti voi viiletä hyvinkin nopeasti. Näissä tilanteissa on hyvä kaikkien kotona pukeutua lämpimästi, syödä ja levätä hyvin. Jos kodin lämpötila laskee alle +15 asteen, on syytä yrittää pitää yksi huone asuttuna, peittää ikkunat ja ovet lisävilteillä tai matoilla sekä pukeutua sisälläkin ulkovarusteisiin. Kylmässä asunnossa nukkuminen on hyvä järjestää kaikille yhdessä tilassa. Makuupussit ja viltit sekä mahdollisesti jopa sisälle koottava teltta auttavat pysymään lämpimänä yön yli.  Myös näissä tilanteissa on hyvä miettiä, onko lähipiirissä tai naapurustossa henkilöitä, jotka saattavat tarvita tilanteessa apua.

Sähkökatkoja varten on Hausjärvellä laadittu varautumissuunnitelma. Siinä on määritelty mm. ne kriittiset kohteet, joihin tarvittaessa toimitetaan varavirtalähteet.

Oikea tieto ja tiedonsaanti

Häiriötilanteissa on syytä kiinnittää huomiota jaetun tiedon oikeellisuuteen. Tämä on helpointa varmistaa tarkistamalla lähde tai tiedon jakaja sekä verrata jaettua tietoa muihin lähteisiin. Viestintä vaikeutuu häiriötilanteessa nopeasti, kun akkuvirta loppuu esimerkiksi puhelimista eikä internettiin enää pääse. Toimivaa viestintää varten kannattaa katsoa valmiiksi paristoilla toimiva radio ja siihen varaparistoja.

Lue myös