Osallistu päihdetilannekyselyyn 1.4. – 30.4.2024
Asukkaat kutsutaan mukaan ehkäisevän päihdetyön suunnitteluun Kanta-Hämeessä.
Hausjärvellä toteutetaan 1.4.–30.4. kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyöllä kaikille yli 13-vuotiaille suunnattu päihdetilannekysely. Kyselyllä selvitetään hausjärveläisten näkemyksiä päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja rahapelien käytöstä sekä mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Kyselyyn vastaamalla voi ilmaista näkemyksensä esimerkiksi siitä, miten kokee päihteiden käytön näkyvän omalla asuinalueellaan, millaisia ilmiöitä on viime aikoina havainnut tai onko ollut huolissaan omasta tai läheisen päihteiden käytöstä.
Päihdetilannekyselyyn vastataan täyttämällä joko sähköinen tai paperinen kyselylomake. Paperiseen versioon pääset vastaamaan kunnanviraston aulassa, Oitin pääkirjastossa ja kirjastoautossa.
– Toivomme eri-ikäisten asukkaiden osallistumista kyselyyn, sillä ehkäisevän päihdetyön tarpeet vaihtelevat ikäryhmittäin. Aikuisväestön alkoholinkäyttö on Kanta-Hämeessä huolestuttavalla tasolla ja uusilla nikotiinituotteilla taas houkutellaan erityisesti lapsia ja nuoria käyttäjiksi. Kyselyllä halutaan selvittää, millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä ehkäisevän päihdetyön toiminnan kohteita, ja millaisia keinoja pidetään hyvinä, sanoo ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Anna Kenni Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta.
Päihdetilannekyselyn tuloksia käytetään ehkäisevän päihdetyön kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen Hausjärvellä ja Kanta-Hämeessä tulevina vuosina.
Päihdetilannekyselystä vastaa Kanta-Hämeen kunnat ja hyvinvointialue.
Pääset vastaamaan kyselyyn tästä: https://link.webropol.com/s/kantahame
Miika Peltonen
Hyvinvointisuunnittelija