Hausjärvi, Janakkala, Loppi ja Riihimäki kehittävät varhaiskasvatuksen tukea

9.12.2021 Lapsiperheet

Riihimäen, Hausjärven, Janakkalan ja Lopen varhaiskasvatuksissa on alkanut Tuella on väliä -hanke. Neljän kunnan yhteishankkeessa suunnitellaan ja mallinnetaan varhaiskasvatuksessa olevan lapsen tuen järjestelyjä oppimisessa, kehityksessä ja hyvinvoinnissa.

Hanke alkaa kartoittamalla Riihimäen, Hausjärven, Janakkalan ja Lopen varhaiskasvatuksen nykyisiä tuen järjestelyjä, kuten esimerkiksi työtapoja, oppimisympäristöjen suunnittelua, varhaiskasvatuksen erityisopettajien toimintaa sekä tukiviittomien ja toiminnanohjauskuvien käyttöä.

Elokuussa 2022 astuu voimaan uusi varhaiskasvatuslaki. Lakiin tulevien muutosten vuoksi myös kuntien paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat päivitetään vuosien 2021–2022 aikana. Muutokset liittyvät pääasiassa lapsen oppimisen ja kehityksen tuen asioihin, esimerkiksi kolmiportaisen tuen käyttöön ottamiseen varhaiskasvatuksessa. Hanke on osa Riihimäen, Hausjärven, Lopen ja Janakkalan varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyötä.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimintapolkuja lasten oppimisen ja kehityksen tueksi sekä lisätä varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamista. Samalla vahvistetaan varhaiskasvatuksen tuen toteuttamista sekä inklusiivisia toimintamalleja, jotka tukevat lasten osallistumista yhteiseen varhaiskasvatukseen aktiivisina toimijoina.

”Moniammatillisessa hankkeessa on mukana edustajia jokaisesta hankekunnasta”, neljän kunnan yhteinen hankekoordinaattori Heidi Piilola kertoo.

Hanke on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus Oppia -kehittämisohjelmaa ja ministeriö on myöntänyt sille valtion erityisavustusta. Hanke päättyy 31. joulukuuta 2022.

Lisätiedot
Heidi Piilola, hankekoordinaattori, heidi.piilola(at)riihimaki.fi ​

Lisätietoja hankkeen nettisivuilta:

Lue myös