Hausjärven neuleet saivat oman neuleoppaan

12.11.2024 Kansalaisopisto

Hausjärven nimikkoneuleiden ohjeita on nyt saatavilla vasta julkaistussa neuleoppaassa. Sen ovat tehneet yhdessä Hausjärven kansalaisopisto ja kunta. Julkaisua myydään Hausjärvellä kunnanviraston palvelupisteessä ja kirjastoauto Fannyssa. Neuleopas maksaa 12 euroa.

Oppaassa on ohjeet aikuisten kaarrokeneuleeseen, aikuisten kaarrokeneuletakkiin, lasten kaarrokeneuleeseen, säärystimiin ja pipoon. Nämä ohjeet on suunnitellut parin viime vuoden aikana kansalaisopiston kädentaitojen opettaja, artesaani Jaana Silvennoinen. Lisäksi oppaassa on ohjeet Hausjärven pitäjän sukkiin ja pitäjän lapasiin. Ne on suunnitellut Sirkka Sandelin, joka voitti kymmenkunta vuotta sitten Hausjärvi-Seuran järjestämän pitäjänsukka-kilpailun.

Jaana Silvennoinen tutki Hausjärven historiaa löytääkseen neuleen kuvioon kunnalle ominaisia symboleja. Kunnan vaakunasta kaarrokkeeseen tuli 6-sakarainen tähti. Hausjärven vaakunaan tähti on puolestaan saatu Erkylän kartanoa asuttaneen Munck-suvun vaakunasta. Hausjärvi-kaarrokeneuleen katseenvangitsija on helman majava. Majavia on muinoin elänyt Hausjärvellä paljon ja kunta on saanut nimensä majavan haustasta, joka oli aikansa ihmelääke

Majava on antanut Hausjärven kunnalle nimen. Paikannimiä tutkittaessa on havaittu, että Haus-alkuiset paikannimet kertovat vanhoista majavanpyyntialueista. Majava oli muinoin haluttu saaliseläin turkkinsa ja lihansa vuoksi. Arvokkain majavasta saatava raaka-aine oli kuitenkin hausta. Majavan sukurauhasista saatava hausta oli aikansa ihmelääke, jonka uskottiin lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä. Lisäksi sen uumoiltiin tuovan helpotusta myrkytyksiin ja epilepsiaan sekä parantavan sydän- ja verisuonitauteja. Haustaa pidettiin suorastaan maagisena rohtona. Se oli haluttua vaihtotavaraa ja tunnettiin jo antiikin aikoina aina Välimerellä saakka. Hausta on yksi kahdeksasta Naantalin luostarin lääkekirjan mainitsemasta tärkeästä rohdoksesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että haustassa tosiaan on salisyylihappoa, jonka yksi johdannainen on tunnettu lääkeaine aspiriini.

Hausjärvellä on aikanaan elänyt huomattava majavayhdyskunta. Arvellaan jopa, että itse Hausjärven vesialue olisi syntynyt majavien ahkeran patoamistyön seurauksena. Järveä ei enää nykyään ole olemassa, sillä se kuivattiin Pietarin radan tieltä 1860-luvulla. Hausjoki sentään vielä virtailee Hikiän suunnasta Puujokea kohti.

Hausjärvi-kaarrokeneuleen helmassa risteilee viivoja. Niiden muodostama verkosto merkitsee majavan pesän lisäksi Hausjärven hyviä liikenneyhteyksiä. Niistä kertovat myös Hausjärven vaakunan risteävät viivat. Hausjärvellä risteävät jokien lisäksi niin maantiet kuin rautatietkin.

Alkuperäisen Hausjärvi-kaarrokeneuleen lankojen värit ovat luonnonvärejä. Erityisesti majava haluttiin luonnollisen ruskean väriseksi. Kukin voi tehdä oman Hausjärvi-kaarrokeneuleensa ja siinä seikkailevan majavan minkä väriseksi haluaa. Majavan voi jättää myös kokonaan pois tai tehdä sen sijaan jonkun itselleen läheisen kuva-aiheen.

Majava-kuvioneuleet eivät kuitenkaan ole ensimmäisiä Hausjärvi-neuleita. Hausjärvi-Seuran pitäjänsukkien suunnittelukilpailun voitti vuonna 2014 Sirkka Sandelin kauniilla punaharmailla sukillaan. Raadin perustelujen mukaan Sirkan sukka oli tyylikäs, reilu perussukka, joka sopii sekä naisen, että miehen jalkaan. Punaharmaa väritys sopii sekä Hausjärven, että Hämeen värimaailmaan. Myöhemmin Sirkka suunnitteli villasukkiin sopivat lapaset. Hausjärvi neuleissa -kirjasen ohjeilla voit neuloa myös pitäjänsukat ja -lapaset. Opettajan apua ja ryhmän tukea neulomiseen voi halutessaan saada kansalaisopistosta.

Lisätiedot: Anu Ylimäki, Hausjärven kansalaisopiston rehtori, anu.ylimaki@hausjarvi.fi, 019 758 6770

Lähde: Aki Rannan nettisivu osoitteessa www.akiranta.com

Kuvat: Mikaela Moore