Hausjärven lapsiparlamentti kokoontui ensimmäisen kerran

4.12.2024 Lapsiperheet demokratia

Hausjärven lapsiparlamentti tapasi ensimmäistä kertaa tiistaina 3.12.2024 Oitissa. Valtuustoaloitteesta käyntiin lähteneen lapsiparlamentin on suunniteltu kokoontuvan kaksi kertaa lukuvuoden 2024-2025 aikana.

Lapsiparlamenttiin on nimetty jokaisesta Hausjärven neljästä alakoulusta neljä jäsentä. Lapsiparlamentin jäsenet tulevat vuosiluokilta 3-6. Lasten lisäksi parlamentin istuntoihin osallistuvat ohjaava opettaja Anna-Leena Palmu, sivistysjohtaja Joonas Riihimäki, päättäjiä ja viranhaltijoita. Lapsiparlamentti on alakoululaisten lasten oma vaikuttamiskanava, jonka tavoitteena on saada lasten mielipiteet kuuluviin lasten osallisuutta ja vaikuttamista koskevassa päätöksenteossa. Parlamentissa käsitellään kulloinkin kunnassa ajankohtaisena olevia asioita.

Ensimmäisen parlamentin aiheena kouluruokailu

Hausjärven lapsiparlamentin ensimmäisenä aiheena oli kouluruokailu. Oppilaskunnan jäsenet pohtivat aihetta ennakkoon omissa kouluissaan, ennen yhteistä kokoontumista Hausjärven kunnanvirastolla. Kunnanvirastolla lapsiparlamentin jäsenet kävivät keskustelua aiheesta ohjaavan opettajan Anna-Leena Palmun ja luokanopettaja Enni Vaaran kanssa, sekä koostivat aiheesta yhteenvedon.

Kunnanviraston keskustelun jälkeen lapset pääsivät vierailemaan Hausjärven yhtenäiskoululle keskuskeittiön tiloihin. Keskuskeittiöllä ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Hanna Burke ja ruokapalveluiden palveluohjaaja Maija Suikkari näyttivät vierailijoille konkreettisesti missä ruoat valmistetaan. Lapset pääsivät myös tutustumaan kierroksellaan keskuskeittiön astinpesuhuoneeseen ja kylmätiloihin.

Toiveena perinneruokia ja rauhallinen ympäristö ruokailla

Kierroksen jälkeen Hanna Burke piti lapsille ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Tiippanalle, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kyösti Arovuorelle ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Kaisa Malinille esityksen keskuskeittiön toimista. Esityksessä kerrottiin mitä ruokailuun yleensäkin liittyy ja kuinka paljon ruokaa valmistetaan. Kunnanvaltuutetut ja lapset keskustelivat ja kysyivät kysymyksiä, joihin Hanna Burke ja Maija Suikkari pääsivät vastaamaan. Keskustelussa tuli hyvin esille, että ruokailu on muutakin kuin pelkkä ruoka ja ruokailutilanteeseen liittyy tärkeitä asioita kuten ympäristö. Lapset pohtivat kuinka meluisuutta voisi hillitä ja äänimaisemaa parantaa.

Lapset toivoivat kouluruoalta perinneruokia, kuten jauhelihakastiketta ja spagettia kuviopastan ja jauhelihakastikkeen sijaan. Lapset myös kaipasivat riisiä ruokalistalle kotimaisen ohran ja kauran tilalle. Kappalemäärä rajoituksia luvattiin tarkentaa kouluille. Kiitosta lapset antoivat erityisesti perunamuusille, josta kaikki viittasivat pitävänsä. Lasten keskustelussa tuli myös hyvin ilmi, että makuja on monia, kuten myös ruokailutottumuksia.

Hausjärven lapsiparlamentti kokoontuu seuraavan kerran keväällä 2025 uusin aihein.

Kuvassa lapsiparlamentin yhteenveto aiheesta kouluruokailu

Lue myös