Hausjärven kunnan tilinpäätös ylijäämäinen – kuntakentän eriytyminen kiihtyy edelleen

20.3.2024 Talous

Kunnanjohtajan katsaus tilinpäätökseen 2023

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätöstiedot vuodelta 2023 jäivät hieman odotuksista, mutta kokonaisuutena kuntatalous saavutti tasapainon viiden vuoden jälkeen. Sitä aikaisemmin kuntatalous oli tasapainossa vuonna 2006. Myös tilikauden tulos nousi poikkeuksellisen vahvalle tasolle: 1,8 miljardiin euroon. Kuntien vahva tulos on ohjautunut kasvaneiden investointien rahoittamiseen. Kunnat käyttivät ylijäämänsä myös lainakannan vähentämiseen yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla. Kuntien lainakanta pieneni jo toista vuotta peräkkäin.

Kuntatalouden hyvä tulos saavutettiin sote-uudistukseen liittyneiden kertaluontoisten poikkeuserien avulla. Ilman niitä kuntien ja kuntayhtymien talous olisi viime vuonna ollut 1,9 miljardia euroa heikompi. Poikkeuksien taustalla vaikuttivat mm. vuodelta 2022 vuodelle 2023 siirtyneet 1,4 miljardin euron verotilitykset ns. verohäntä. Kunnille maksettiin sote-siirtolaskelman mukaan myös noin 500 miljoonaa euroa liikaa valtionosuuksia, jotka on määrä periä takaisin valtiolle lähivuosina. Hyviä tuloksia varjostaa kuitenkin se, että ilman poikkeuserien tuntuvaa apua kuntatalouden tila olisi ollut raskaasti alijäämäinen.

Kuntien talouden rahavirrat muuttuivat 2023 voimakkaasti, kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu, niitä vastaavat nettokustannukset sekä niitä vastaavat verotulot, investointivastuu ja osa lainakannasta siirtyivät hyvinvointialueille.

Soten taloudelliset vaikutukset alkavat selkeytyä vähitellen, mutta tilinpäätökset kertovat kuntakentän taloudellisen eriytymisen kiihtymisen edelleen. Tilikauden tulos oli paras yli 100 000 asukkaan ja 20 000 -100 000 asukkaan kunnissa, kun taas pienemmissä kunnissa tulos oli selkeästi heikompi. Aivan pienemmissä alle 5000 asukkaan kunnissa tulos jopa heikkeni vuodesta 2022. Näin tapahtui suuresta verohännästä huolimatta.

Tilanne Hausjärvellä

Vuoden 2023 alkuperäinen talousarvio tehtiin 1,9 miljoonaa euroa ylijäämäisenä. Toteutunut tilikauden tulos on 585 487 euroa ylijäämäinen. Tuloslaskelman toimintatuottoja kertyi 5,4 miljoonaa ja toimintakuluja kertyi 25,6 miljoonaa euroa, joka ylittää muutetun talousarvion 320 000 eurolla.

Verotuloja kertyi tilikaudella 2023 yhteensä noin 19 miljoonaa euroa, joka on 80.000 euroa yli budjettiluvun. Valtionosuuksia kertyi tilikaudella 2023 yhteensä 6,2 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat alle muutetun talousarvion.

Hausjärven kunnan hyvää tulosta heikensivät Riihimäen seudun terveyskeskuksen 555 000 euron purkutappio ja aikaisemmin muutetussa talousarviossa huomioitu Oitin koulun alaskirjaus 815 000 euroa.

Investoinneissa pääpaino oli Oitin uuden alakoulun uudisrakennuksessa, jonka valmistuminen toteutui suunniteltua aikaisemmin heti vuoden 2024 alussa.

Uudessa kuntataloudessa korostuvat verotulojen lisäämiseen liittyvät tekijät menojen hallinnan rinnalla. Kunnat voivat luoda maankäytöllä, asumisella, kaavoituksella, elinkeinopolitiikalla sekä aktiivisella kehittämisotteella kasvua alueella. Jatkossa tarvitaan kuitenkin enemmän kunnan omaa panosta esimerkiksi vuokra-asuntojen uudisrakentamiseen, mikäli kunta haluaa pysyä kehityksessä mukana. Kiitän kaikkia luottamushenkilöitä ja työntekijä Hausjärven kunnan tilinpäätöksen osoittamista hyvistä taloudellista ja toiminnallisista tuloksista.

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöstä kokouksessaan maanantaina 25.3.2024

Lisätietoja:

Pekka Määttänen

Kunnanjohtaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Meri Ruuskanen

Talous- ja henkilöstöjohtaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Lue myös