Yleinen

Juuri valmistuneet Hausjärven kunnan työyhteisösovittelijat

Kuvassa vastavalmistuneet, uudet työyhteisösovittelijamme Terhi Koskinen, Kaisa Partti ja Jukka Putkonen.

Riihimäen kaupunki, terveyskeskuksen kuntayhtymä sekä Hausjärven ja Lopen kunnat järjestivät yhteistyössä Hyria koulutuksen kanssa Työyhteisösovittelijavalmennuksen.

”Ei ole olemassa ongelmaa, mistä puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa.” 

Työyhteisösovittelun tavoitteena on puuttua työyhteisössä esiintyviin ristiriitoihin, lisätä työyhteisön vuorovaikutustaitoja, palauttaa työrauha ja parantaa työilmapiiriä. Sovittelun keskeisenä näkökulmana on, että osapuolet ratkaisevat konfliktin itse. Puolueeton ja ulkopuolinen henkilö eli sovittelija avustaa konfliktin osapuolia sovintomenettelyprosessin vaiheiden avulla löytämään yhdessä keskustellen ja kuunnellen osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

Keskiviikkona 2.6. kokoonnuimme yhdessä työsuojelun ja valmistuneiden työyhteisösovittelijoiden kanssa saman pöydän ääreen suunnittelemaan kuinka hyödynnämme vastavalmistuneiden osaamista Hausjärven kunnassa. Tavoitteena on valmistella kesän aikana työyhteisösovittelun malli. Sovittelijat ovat kaikkien kunnan työntekijöiden käytettävissä työyhteisön ristiriitatilanteissa.

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.