Nuoret Ympäristö ja luonto

Ryttylän koululle Tulevaisuuden kuusi

Lahjoitamme Tulevaisuuden kuusen Ryttylän koululle. Samalla toimimme lasten ympäristökasvatuksen hyväksi. Näin tiedottaa Ryttylän kyläyhdistys ry.

Puun istutusjuhla järjestetään maanantaina 28.5. klo 10 Ryttylän kyläkirjaston pihapiirissä, Koulutie 14. Kaikki ovat tervetulleita juhlaan. Päivä on myös Suomen lipun 100-vuotispäivä.

  • Tervehdyssanat esittää Eeva-Liisa Niinioja, Ryttylän koulun oppilas vuoteen 1958
  • Tulevaisuuden kuusen istuttavat koulun ja kylän edustajat yhdessä.
  • Viestinsä tulevaisuuteen kertovat Ryttylän koulun rehtori Antti Niskanen ja nykyisen oppilaskunnan edustajat. Tämä viesti ja arjen tarvikkeita piilotetaan aikakapseliin vuoden 2068 koululaisille. Mukana on myös tämän lukuvuoden viimeinen viikkoruokalista. Aikakapseli piilotetaan kyläkirjastoon ja ehkä myöhemmin uuteen kouluun. Tarkka paikka selviää aikanaan aarrekartasta.

Juhlan yhteydessä on mahdollisuus tutustua kyläkirjaston taidenäyttelyyn, esittelijänä toiminnanjohtaja Ulla Ollila-Perälä.

  • Esillä on Piia Tiiran töitä. Piia Tiira on Hausjärven yläkoulun ja lukion kuvaamataidon lehtori
  • Vitriineissä on yhdeksänvuotiaan Onni Piensohon Lentäviä laitteita

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.