Hikiä

Hikiä sijaitsee junaradan ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hikiän levolliseen ilmapiiriin muuttaneet tahtovat harvoin enää kotiansa muualle perustaa.

Hikiästä löytyy lapsiperheiden arjen sujuvoittamiseksi hyvämaineiset esikoulu, alakoulu, nuorisotila ja kaksi päiväkotia. Lisäksi pirteä yhdistystoiminta luo kylälle yhteisöllisyyttä ja tunnelmaa, jota on vaikea muualta löytää. Hikiästä löytyy myös kolme leikkipuistoa uusituilla laitteilla perheen pienimmille. Kirjastoauto Fanny vierailee ahkerasti Hikiän taajamassa. Hikiään rakennettiin syksyllä 2023 uusi koirapuisto Hikiän matonpesupaikan viereen.

Alueen luonnon tarjoamia maastopyöräilymahdollisuuksia kehutaan laajasti ja harrastajia voi alueella tavata pitkänkin matkan takaa. Luonnon ystäville ja aktiiviliikkujille Hikiästä löytyy myös laavu, pururata, ulkokuntoilulaitteet ja kuntoportaat. Kesäisin Eskon koulun kentällä järjestetään ryhmäliikuntaa aikuisille ja lapsille. Talvisin pääset hiihtämään latukoneen tekemillä upeilla peltoladuilla Kallen lenkkiä pitkin Oittiin saakka. Voit myös osallistua Hausjärven kansalaisopiston kursseille Hikiässä.

Taajamajunat kulkevat tunnin välein Riihimäki-Lahti-radalla ja pysähtyvät Hikiän seisakkeella. Syksyllä 2021 valmistui myös Hikiä-Riihimäki-kevyenliikenteen väylä jota pitkin pääsee Riihimäelle 15 minuutissa.

Omaa kotia suunnittelevan kannattaa kiistattomasti tutustua Hikiän tonttitarjontaan.

Jaakkolanharju ja Vehkalukko ovat metsäisiä peltoon rajoittuvia asuinalueita kilometrin päässä Hikiän palveluista. Eskon koululle ja liikuntahalliin on kivenheiton matka. Tontit ovat vaihtelevassa maastossa ja alueelta löytyy niin rinne- kuin tasamaan tontteja.

Antti Säteri

Maanmittausinsinööri

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Pekka Määttänen

Kunnanjohtaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti