Tekniset palvelut

Kunta investoi voimakkaasti Ryttylään – Koulutien silta, Korvenahon kunnallistekniikan saneeraustyö ja Vangonojan yritystontit valmistuneet

Hausjärven kunnan useat Ryttylässä toteutetut mittavat investoinnit ovat valmistumassa syksyn aikana.

Koulutien uusi silta avataan käyttöön 13.10.

Ryttylän koululle johtavan Koulutien silta valmistuu aikataulussa. Sillan juhlallinen käyttöönotto tapahtuu perjantaina 13.10.2017 klo 12. Avajaistilaisuuden päävieraina ovat Ryttylän ala-asteen oppilaat, jotka tulevat olemaan uuden sillan tärkeimmät käyttäjät. Sillan käyttöönottotilaisuudessa on paikalla myös kunnanjohtaja Pekka Määttänen.

Korvenahon asuinalueen kunnallistekniikan laaja saneeraustyö on valmistunut

Hausjärven kunta on toteuttanut kuluneen vuoden aikana laajan kunnallistekniikan saneerauksen Ryttylän Korvenahon asuinalueella. Saneerauksen piirissä oli Korvenahon alueella 70 tonttia ja lisäksi muilla alueilla 6 tonttia. Työn yhteydessä on rakennettu sadevesiviemäristö, uusittu viemäri- ja vesijohdot, rakennettu kadun rakenteet nykykäyttötarpeita vastaaviksi sekä uusittu katuvalaistus. Samalla on uusittu alueen sähkönjakeluverkko yhteistyössä Caruna Oy:n kanssa sekä tietoliikennejärjestelmät Elisa Oy:n kanssa.

Vangonojan uusi teollisuusalue tarjoaa tontteja yrityksille

Ryttylän Vangonojan teollisuusalueen kunnallistekniikka on valmistunut samoin tänä syksynä. Alueella on 9 teollisuustonttia. Ryttylän yritysalue sijaitsee ohikulkutien varressa hyvien yhteyksien päässä Helsinki – Tampere moottoritiestä. Yritykset voivat vaikuttaa tonttien lopulliseen toteutukseen tarpeidensa mukaisesti.

Ryttylän uuden koulukeskuksen rakentaminen alkaa kesällä 2018

Ryttylän koulukeskuksen rakentamisen kolmas ja viimeinen vaihe alkaa kesällä 2018. Vanha koulu puretaan heti kesäloman alettua kesäkuussa 2018 ja uuden rakentaminen sijoittuu ajalle heinäkuu 2018 – lokakuu 2019. Uuden koulun suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan uudistuneen opetussuunnitelman mukaiset tilavaatimukset. Uudesta koulusta rakennetaan avoin oppimisympäristö, jonka tilat ovat opetuksen tarpeiden mukaan muokattavissa. Koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan myös liikuntahalli.

Koulurakentamisen päätyttyä on vuorossa Ryttylän koulun liikuntapaikkojen viimeistely vuonna 2020. Tässä vaiheessa koulun yhteyteen rakennetaan lähiliikuntapaikka, pallokenttä sekä juoksuradat.

Hausjärven kunta

Lisätietoja:
Paavo Vuori, tekninen johtaja, 019 758 6810, paavo.vuori(at)hausjarvi.fi

 

 


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.