Hausjärvi 150v Yleinen

Hausjärven kunnan 150v -juhlavuoden kalenteri

Hausjärven kunta on perustettu 21. päivänä syyskuuta 1868 Pietilän talossa pidetyssä ensimmäisessä varsinaisessa kuntakokouksessa. Kuluvana vuonna vietetään siis kunnan perustamisen 150-vuotispäivää.

Juhlavuotta on suunniteltu kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa keväästä 2017 saakka. Myös kuntalaisilla oli mahdollisuus antaa mielipiteitä juhlavuoden viettotavoista internetkyselyn kautta kesän 2017 ajan. Lisäksi syyskuussa keskusteltiin juhlavuodesta myös kunnan alueella toimivien yhdistysten kanssa.

Marras-joulukuussa hausjärveläisillä yhdistyksillä oli mahdollisuus hakea tapahtuma-avustusta omaan juhlavuoden tapahtumaan. Avustukset käsitellään tammikuun 8. päivä sivistyslautakunnan kokouksessa. Avustushakijoiden tapahtumat ovat kuitenkin suurimmilta osin jo lisättynä kunnan juhlakalenteriin. Jos haluat oman yrityksesi tai yhdistyksesi juhlavuoteen liittyvän tapahtuman lisättäväksi juhlakalenteriin, olethan yhteydessä anniina.maki(at)hausjarvi.fi tai puh. 019 758 6771.

Juhlavuoden suunnitelmat ovat vihdoin valmiina ja on aika aloittaa sen toteuttaminen. 150v -avausta juhlitaan kunnanvirastolla loppiaisena 6.tammikuuta klo 14-16. Tarjolla kahvia, pullaa, makkaraa sekä lapsille ilmapalloja. Lisäksi mahdollisuus tutustua Hausjärvi-seuran 100 vuotta, 100 kuvaa, 100 tarinaa -näyttelyyn valtuustosalissa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Hausjärvi-seuran sekä MoniMarjat ry:n kanssa.

Juhlakalenteria päivitetään vuoden aikana, seuraa ajantasaista kalenteria kunnan kotisivuilta.

150v -juhlakalenteri vuodelle 2018

    Tervetuloa juhlimaan 150-vuotiasta kuntaa!

 


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.